|
Ilves kesäleirien
Historiaa
HISTORIA
Leirien muodossa aloitti Ilves ja Tampereen ev.lut.seurakunnat
yhteistyön vuonna 1984, tuolloin pidettiin perustava leiri Julkujärvellä.
Vuonna 1985 Ilves ry ja Tampereen Ev.lut.srk aloittivat varsinaisen
leiritoiminnan. Ev.lut.srk:n puuhamiehenä toimi mm. Matti "Asseri"
Nyberg ja Ilves ry:n puolelta puuhamiehenä toimi mm. Rauno "Kukke"
Hietala. Muuta yhteistyötä on Ilveksellä ollut jo aiemmin srk:n kanssa.
Vuonna 1987 siirryttiin Pättiniemen leirikeskukseen, Aitolahteen. Siellä
oltiin myös vuodet 1988 ja 1989. Julkujärven leirikeskukseen Palasimme
taas 1990, missä pidettiin 11 leiriä, vuoden 2004-leirin ollessa 20.
yhteistyöleiri.
Leireillä on näiden vuosien aikana ollut yli 1700 junnua, pienimmän
osallistujamäärän ollessa 70 ja suurimman 170. Ensimmäisinä vuosina,
aina 1990-luvun alkuun asti oli leirillämme nk. retkipäivä. Olemme
vierailleet Särkänniemessä, Hämeenkyrössä mm. F.E. Sillanpään
maisemissa, sekä Myllykolun kesäteatterissa. Olemme käyneet Seitsemisen
kansallispuistossa, sekä vierailleet Länsi-Teiskossa toisella lasten
leirillä. Kävimme myös muutamana kesänä Ilveksen edustusjoukkueen
ottelussa. Leirin ollessa Pättiniemessä tarjosi Näsijärvi meille
mahtavat retkikohteet, tuolloin kävimme laivoilla mm. Paarlahdessa
Isosaaren leirikeskuksessa vierailulla.
1990-luvun alussa kehitimme leiriä ja liitimme leirin ohjelmaan
vanhemmille lapsille tarkoitetun kaksipäiväisen erävaelluksen. Tämä "Haikki"
tehtävineen on ollut suuressa suosiossa. Vuonna 1998 saimme ohjaajaksi
miehen pohjoisesta ja hän toi joukkoomme tuulahduksen Lapista. Lapinmies
toi esiin idean, voisiko Ilvesleirin viedä Kuusamoon. Ideaa kypsyteltiin
ja vuonna 2000 hanketta ryhdyttiin toteuttamaan. Nuoremmat lapset
pitivät leiriä Julkujärven maisemissa ja vanhemmat lapset matkustivat
Kuusamoon, Ruka-tunturin kupeeseen. Kuusamon leirin ohjelma laadittiin
Lappia ja sen lumoavaa luontoa ajatellen. Vaellettiin karhunkierroksen
maisemissa, saatiin aito Lapinkaste Shamaanilta. Kesän 2002 leirillä
vaellus toteutettiin osittain kanooteilla kitkajoella meloen ja yöpyen
keskellä erämaata. Ev.lut.seurakunnat puolelta on ohjelmassamme
yövesper, eli olemme joka leirillä käyneet yökirkossa. Näin on mm.
Aitolahden vanha kivikirkko, sekä Hämeenkyrön kirkko ja Ylöjärven kirkko
tulleet tutuiksi.
Leireillä on vuosittain vieraillut huippu-urheilijoita, yleensä Ilveksen
edustusjoukkueen pelaajia. Vierailulla ovat käyneet mm. Jyrki Lumme,
Ville Siren, Martti Järventie, Ari "Zico" Hjelm, Bola, Raimo Helminen,
Vesa Viitakoski ja monta muuta edustus urheilijaamme. Yhteistyö
Liiga-Ilveksen kanssa on ollut saumatonta. On ollut ilahduttavaa
huomata, että myös Liiga-Ilves haluaa olla mukana lasten ja nuorten
toiminnassa ja pitää toimintaamme tärkeänä. Meille kaikille on tärkeää
olla yhtä suurta Ilves perhettä. Perinteisesti ilvesleirien ohjelmaan on
aina kuulunut leiriolympialaiset, ryhmien välinen leikkimielinen
kisailu. Rastimuotoisen kisa on sisältänyt luontoon tutustuttavia
tehtäviä, erilaisia tarkkuutta vaativia heittokisoja ja tietysti ryhmän
yhteishenkeä lisääviä pulmatehtäviä.
2000- luvulle siirryttäessä Ilves kesäleirit on vain vankistanut
suosiotaan, vanhemmat ovat luottaneet Ilves ry:n leiritoimintaan ja se
on meille Ilvesläisille todella kunnia asia. Haluamme olla myös jatkossa
lapsiperheiden luottamuksen arvoisia. Leirillemme voi osallistua vaikka
ei olisikaan seuramme jäsen. Haluamme korostaa juuri tätä seikkaa,
leirimme on kaikille lapsille avoin.
Ilves kesäleirit ja Tampereen Ev.lut.srk juhlivat 20-vuotista yhteistä
taivaltaan kesällä 2005. Hyvin toiminutta yhteistyötä jatketaan
edelleen. |

KESÄLEIRIT 2010
ILMOITTAUDU
KESÄLEIRILLE!
 |